Kuningas kulkureitten

vuoden 1953 elokuva
Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta elokuvasta. Muita samantapaisia on täsmennyssivulla Kulkureitten kuningas.

Kuningas kulkureitten on Roland af Hällströmin ohjaama elokuva vuodelta 1953. Elokuvan tekoon lähdettiin Kulkurin valssin menestyksen innostamana, ja vaikutteita tuli monista muista saman lajin elokuvista.[1]

Kuningas kulkureitten
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
OhjaajaRoland af Hällström
KäsikirjoittajaAarne Tarkas
Helvi Erjakka
TuottajaMauno Mäkelä
SäveltäjäKalevi Hartti
KuvaajaEsko Nevalainen
LeikkaajaNils Holm
LavastajaLauri Elo
PääosatEkke Hämäläinen
Leena Häkinen
Tuija Halonen
Raili Mäki
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöFennada-Filmi Oy
Ensi-ilta1953
Kesto80 min
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Toimi Kiviharjun suunnittelema juliste valittiin Suomen Filmikamari ry:n järjestämässä kilpailussa vuoden 1953 parhaaksi elokuvajulisteeksi.[1]

Näyttelijät

muokkaa
 Ekke Hämäläinen  Martin von Tandenskiöld 
 Leena Häkinen  Isontalon Annikki 
 Tuija Halonen  Maija 
 Raili Mäki  Karin 
 Mirja Mane  Manja, mustalaistyttö 
 Anton Soini  vanha kulkuri 
 Elvi Saarnio  Riikka, palvelijatar 
 Tauno Majuri  eversti 
 Martti Kupari  Grigori 
 Sakari Jurkka  Fedja, mustalaispoika 
 Usko Kantola  Lauri, Koivulan nuori isäntä 
 Sylva Rossi  Veera 
 Ture Junttu  vanha kreivi 
 Eero Leväluoma  Isontalon isäntä, Annikin isä 
 Sven Relander  kenraali Abrashev 
 Uljas Kandolin  renkejä 
 Paavo Hyttilä  renkejä 
 Matti Lehtelä  upseereita 
 Kauko Vuorensola  upseereita 
 Helvi Aunio  vieraita 
 Aino Lehtimäki  vieraita 
 Eino Noponen  vieraita 
 Urho Seppälä  vieraita 
 Maija Routavuo  tarjoilijoita 
 Laila Rihte  tarjoilijoita 
 Ulla Sandqvist  vieraita 
 Leo Jokela  vieraita 
 Mirja Karisto  mustalaistyttö 
 Uolevi Lönnberg  isäntä 
 Hilly Lindqvist  mustalainen 
 Irja Kuusla  piikoja 
 Irja Rannikko  piikoja 
 Saara Ranin  tante Emilie 
 Orvokki Mäkinen   

Vastaanotto

muokkaa

Kritiikeissä elokuvaa on pidetty välityönä.[2] Tv-maailman kriitikko määrittelee elokuvan kuivaksi ja ylinäytellyksi.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Muut tiedot, Elonet.fi
  2. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 28.3.2012, s. D 9.
  3. Päivän elokuvia. Tv-maailma 12/2012, s. 21.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.