Mario Andretti

Mario Andretti syntyi Montona d'Istrian kaupungissa, Italiassa toisen maailmansodan alussa, minkä seurauksena hän vietti seitsemän ensimmäistä elinvuottaan yhdessä perheensä kanssa pakolaisleireillä.^{[1][3][4][5][6]} Vielä sodan jälkeenkään ei Andrettin perhe pystynyt saavuttamaan tasapainoista elämää (heidän kotiseutunsa luovutettiin sodan jälkeen Jugoslavialle ja perhe joutui siirtymään pois kommunistialueilta Italiaan), joten vuonna 1955 Andrettit muuttivat Yhdysvaltoihin.^[7][8] Mario ihaili italialaisia moottoriurheilijoita ja hänen varhaiset muistonsa liittyivät F1-mestari Alberto Ascariin ja legendaariseen Mille Miglia -ajoon.^[1]

Perheen asettuessa Yhdysvaltojen Nazarethiin 1950-luvun puolivälissä Andretti työskenteli setänsä varikolla sekä aloitti itse kilpailemisen yhdessä veljensä Aldon kanssa pienissä amerikkalaisissa Stock Car- ja urheiluautosarjoissa 1940-luvulla valmistetulla Hudson Hornetilla.^{[3][4][9][10]} Aldon ura päättyi kuitenkin aikaisessa vaiheessa vakavien kolarien aiheuttamiin vaurioihin.^[3][4][9] Mario voitti Stock Car -(koppiauto)luokissa 21 kertaa.^[9] 1960–1980-luvuilla hän osallistui United States Automobile Clubin järjestämiin Stock Car-kilpailuihin, joissa voitti kilpailuja vuosina 1967 sekä 1974–75.^[5]

NASCAR:in koppiautoja Andretti kokeili ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja vuotta myöhemmin voitti sarjassa Daytona 500-kilpailun.^[4][11]

Koppi- ja urheiluautot eivät riittäneet Andrettin tavoitteiksi, koska hän oli pitkään haaveillut ajavansa avorenkaisten sarjassa.^[5] Hän siirtyi ensin pienempiin Midget-autoihin, joilla kilpaili tiukalla aikataululla lähes sadassa kilpailussa 1960-luvun alussa (erikoisuutena kolmen kilpailun voitti kahdella eri radalla yhden päivän aikana).^[4][5] Kilpakuskin paikat olivat osa-aikaisia, kunnes hänelle tarjottiin vakituisempaa ajopaikkaa USAC:n järjestämässä sarjassa vuonna 1964 ja jossa voitti useita kertoja.^[5] Vuonna 1965 Andretti osallistui ensi kerran legendaariseen Indianapolis 500 -ajoon (lopputuloksissa oli kolmas), jonka hän voitti neljä vuotta myöhemmin (voitto oli hänen ainoa kyseisessä kilpailussa).^[4][12][13] Voiton uusiminen ei onnistunut kertaakaan pitkän IndyCar-uran aikana, minkä seurauksena moottoriurheilussa muodostui Andrettin kolaroinneista ja läheltä piti-tilanteista käsite "Andretti-kirous" (engl. Andretti Curse), joka koski myös Andrettin perheenjäseniä.^[14]

1960-luvulla Andretti ajoi CART:ia sijoittuen ensimmäisessä kilpailussaan yhdenneksitoista vuonna 1964.^[5][12][4] Tiivis yhteistyö Clint Brawnerin kanssa auttoi Andrettin ensimmäiseen CART-mestaruuteen heti seuraavana vuonna ja myös 1966.^[4] Menestystä tuli myös vuonna 1967, vaikka hän ei voittanut kolmatta mestaruutta (tallipäällikkö Al Dean menehtyi samana vuonna, minkä seurauksena menetys oli henkisesti raskas Andrettille ja teknisen osaamisen osalta tallille).^[3][4] Kolmannen mestaruuden hän ajoi yhdeksän voittonsa ansiosta ylivoimaisesti vuonna 1969.^[4]

Andrettin ensimmäinen F1-kilpailu vuoden 1968 Italiassa peruuntui kilpailukiellolla, koska hän ja Bobby Unser olivat tuomariston mukaan aikaisemmin ajaneet 24 tunnin aikana ensin Yhdysvalloissa Hoosierin 100 mailin kilpailun ja lentäneet yölennolla Eurooppaan F1-osakilpailuun.^[15] Andretti teki vakuuttavan F1-debyytin Lotus-tallin autolla vasta Watkins Glenin radalla ajetussa Yhdysvaltain GP:ssä saavuttaen välittömästi paalupaikan.^[1][2][3] Itse kilpailu päättyi keskeytykseen kytkinrikon takia kierroksella 32.^[16][17] Ensimmäiset MM-pisteensä ja samalla palkintokorokesijoituksensa Andretti saavutti Espanjan GP:ssä 1970 ajettuaan March-Ford-autolla kolmanneksi.^[18] Ensimmäinen F1-osakilpailuvoittoonsa hän ajoi Ferrarilla kauden 1971 avauskilpailussa Etelä-Afrikan GP:ssä.^[19][20][1] Siitä alkoi vaikeampi jakso, jolloin Andretti ei pystynyt näyttämään todellisia taitojaan kilpailukyvyttömillä autoilla ja tulokset jäivät heikoiksi.^[2][3] Vuonna 1973 Andretti putosi hetkeksi pois F1-sarjasta, mutta pääsi taas seuraavalla kaudella mukaan kilpailuihin.^[2][3]Vuosina 1969-1975 Andretti ei saanut paalupaikkoja.[1]

Andretti siirtyi Lotus-talliin ja hänen tallitovereitaan olivat muun muassa ruotsalaiset Gunnar Nilsson ja Ronnie Peterson. Vuonna 1978 Andretti saavutti maailmanmestaruuden teknisiltä ominaisuuksiltaan vallankumouksellisella Lotus 79 -maaefektiautolla.^[21] Maailmanmestaruus varmistui ristiriitaisesti kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa, kun Andretin mestaruuden lähin uhkaaja ja tallitoveri Peterson menehtyi Italian GP:ssä.^[4][22] Maailmanmestaruuden jälkeen Andretti kilpaili F1-sarjassa epäsäännöllisesti pienin tauoin aina vuoteen 1982.^[2][4][3]

Andretti palasi takaisin CART/Champ Car-sarjaan 80-luvulla voitokkaasti (neljäs ja samalla viimeinen mestaruus 1984).^[2][3][4] Andretti voitti useita kilpailuita nuoremmista vastustajista huolimatta, joista yksi oli Marion poika, Michael Andretti.^[12] Vuoden 1987 Indy 500-kilpailussa Andretti oli ylivoimaisessa johdossa melkein koko kilpailun, kunnes tekninen ongelma moottorissa ja jousituksessa veivät häneltä voiton.^[23] Mario Andretti osallistui myös urheiluautokilpailuihin ja voitti niissäkin, joten häntä pidetään nykyään yhtenä kaikkien aikojen monipuolisimmista kilpa-ajajista.^[1][3][4] Mario Andretti oli 53-vuotias voittaessaan viimeisen Cart-kilpailunsa Phoenixissa vuonna 1993.^[3][4][24] Kausi 1994 oli Andrettin viimeinen kausi kyseisessä sarjassa ja uran päättymisen kunniaksi kausi tunnetaan nimellä "Arrivederci Marioksi".^[3] Hän yritti palata takaisin kilparadoille vuonna 2003, mutta osui Indy 500-harjoituksissa autonromuihin ja kolaroi autonsa (hän selvisi hengissä kolarista ja päätti lopettaa uransa).^{[4][25][26][27]}

Kestävyysajojen puolella Andrettin merkittävimmät tulokset olivat Sebringin 12 tunnin ajojen voitot vuosina 1967, 1970 ja 1972.^[4][9] Andrettin kilpa-ajan uran suurimmaksi puutteeksi jäi kuitenkin Le Mansin 24 tunnin ajon voitto, jota hän ei koskaan saavuttanut.^{[4][28][29][30] [31][32][33][34][35]} Vuonna 1995 hän oli lähellä voittaa kilpailun, kunnes pyörähti, osui ratavalliin ja joutui olemaan varikolla korjausten ajan puolisen tuntia (hän ajoi lopulta toiseksi).^[3][4][2]

Andertti on ainoa ihminen koskaan, joka on voittanut kaikki seuraavat kilpailut/sarjat: Indianapolis 500 -kilpailun (1969), Daytona 500 -kilpailun (1967), sekä Formula 1 -sarjan maailmanmestaruuden.^[2] Andretti on toistaiseksi viimeinen yhdysvaltalainen, joka on voittanut F1-kilpailun (Hollannin Grand Prix 1978) ja kotikilpailunsa.^[2]

Andrettin perheessä ja lähisuvussa on useita kilpa-autoilijoita, muun muassa Marion poika Michael ajoi F1-sarjassa vuonna 1993 McLarenilla ja pojanpoika Marco ajaa IndyCar Series -sarjassa.^{[2][4][36][37]}

Andretti omistaa viinitilan Kalifornian Napa Valleyssä.^[8]

• Motorsports Hall of Fame of America 1990 (luokkana Open Wheel eli avorenkaiset).^[6]
• National Sprint Car Hall of Fame and Museum 1996.^[5]
• International Motorsports Hall of Fame 2000.^[7]
• Automotive Hall of Fame 2005.^[38]
• Diecast/Model Car Hall of Fame 2012 (luokkana Automotive Legends eli moottoriurheilun legendat).^[39]