Martti Katajisto

Martti Katajiston kasvatusvanhemmat olivat maanviljelijä Aati Sipilä ja Laura Agneta Teresia Helander. Katajisto sai tuntuman teatterimaailmaan jo lapsena Parkanon Nuorisoseuran näyttämötoiminnan kautta. Kouluaikoinaan hän harrasti runonlausuntaa ja näyttelemistä. Suomen Teatterikoulun hän suoritti 1945–1947.

Vuonna 1947 Katajisto kiinnitettiin Helsingin Kansanteatteriin. Siellä hän näytteli muun muassa Pirkko Raition eroajaisnäytelmäksi valitussa komediassa Edvardin lapset yhtä lapsista. Kahta muuta tulkitsivat Marjatta Kallio ja Usko Kantola. Niskavuoren Heta -näytelmän ensi-illassa Ylioppilastalolla Katajisto näytteli Jaakko Harjulaa, Hetan poikaa, kuten myöhemmin samasta aiheesta tehdyssä elokuvassakin. Vuonna 1951 Katajisto teki opintomatkan Pariisiin.

Katajisto siirtyi Suomen Kansallisteatterin riveihin vuonna 1954. Keväällä 1955 hän näytteli muun muassa Venetsian kauppiaassa Bassanon roolin. Erityistä huomiota sai Katajiston tulkinta Hamletin pääosasta vuonna 1957. Katajiston tunnettuihin rooleihin kuului myös klassinen Romeo näytelmässä Romeo ja Julia sekä Reviisorin Hlestakov. Urallaan hänellä oli rooleja niin ikään esimerkiksi näytelmissä Karamazovin veljekset, Aavesonaatti, Kuinka äkäpussi kesytetään, Oppineita naisia, Tartuffe ja Juorukoulu.

Katajiston näyttelijänura kääntyi laskuun 1960-luvulla, jolloin hän omien sanojensa mukaan oli roolien suhteen väliinputoaja – liian vanha sankarirooleihin ja liian nuori kypsiin luonneosiin. Taiteellisia kohokohtia Katajiston teatteriuralla oli Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti (1972). Kriitikot pitivät Katajiston roolityötä kiinnostavana juuri nykyaikaisten sävyjensä ansiosta, sillä hän karsi tohtori Rankin hahmon turhaa pateettisuutta. 1970-luvun lopussa Katajiston roolit alkoivat vähentyä, mutta hän työskenteli Kansallisteatterissa eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1990 asti. Hänen viimeiset työnsä Kansallisteatterissa olivat maaherra Ilmari Turjan näytelmässä Särkelä itte ja puutarhuri Seth Eugene O’Neillin näytelmässä Suru pukee Elektraa.

Katajiston elokuvaura alkoi pienistä sivuosista. Ensiesiintyminen valkokankaalla oli Nuoruus sumussa, Toivo Särkän ohjaustyö vuodelta 1946. Parikymppinen Katajisto sivuositti kolmea muuta elokuvaa, kunnes teki läpimurtonsa Valentin Vaalan klassikkoelokuvassa Ihmiset suviyössä 1948 nuoruudenkiihkoisen Nokian roolissa. Hänelle myönnettiin osastaan Jussi-palkinto 1949. Nokia on tulkittu myös Suomen elokuvahistorian ensimmäiseksi homoseksuaaliksi mieshahmoksi.^[2] Elokuvan tähtitaivaalla Katajisto vakiinnutti asemansa vuonna 1949 valmistuneessa Prinsessa Ruususessa prinssi Florestanina. Toisaalta tämän roolin myötä hän katsoi leimautuneensa liiaksi kauniiden kiiltokuvapoikien rooleihin.

Vuonna 1950 Katajisto oli Eeva-Kaarina Volasen vastanäyttelijänä Särkän ohjaamassa epookkikomediassa Katariina kaunis leski. Luutnantti Schildt on tyypillinen ”kiiltokuvarooli”, nuori mies, jonka vastapuolella on joukko juonittelijoita, jotka asettavat esteitä pääparin onnen tielle. Vuonna 1953 Katajisto oli pääroolissa vankilasta vapautuvana nuorukaisena Edvin Laineen elokuvassa Jälkeen syntiinlankeemuksen. Palkitussa komediaelokuvassa Nukkekauppias ja kaunis Lilith (1955) Katajisto on nukkekauppias, Lilithinä oli Hillevi Lagerstam. Katajisto on mukana niin ikään Laineen Niskavuori-filmatisoinneissa Niskavuoren Heta (1952) ja Niskavuori taistelee (1957).

Katajiston elokuvaura päättyi 1960-luvun alkupuolen näyttelijälakkoon. Vuonna 1960 hänellä oli miespääosa elokuvassa Nina ja Erik. Katajisto esiintyi vielä 1990-luvulla kaikkiaan kolmessa elokuvassa. Hänen suoritustaan dementoituneena isänä Veikko Aaltosen elokuvassa Isä meidän (1993) ylistettiin. Timo Koivusalon vuonna 1999 ohjaama Kulkuri ja joutsen jäi Katajiston viimeiseksi elokuvaksi. Siinä hän näyttelee ironisin ottein elokuvamoguli T. J. Särkkää.

Martti Katajisto teki uraa myös radiossa. 1950–60-luvuilla hän esiintyi erityisesti Eero Leväluoman ja Urpo Laurin ohjaamissa kuunnelmissa. Katajiston tunnetuimpia radiotöitä on vuonna 1979 tallennettu Federico Garcia Lorcan monologi Härkätaistelijan kuolema. Katajisto esiintyi myös useissa televisiotuotannoissa, muun muassa elokuvassa Hänen olivat linnut (1976) sekä televisiosarjassa Vihreän kullan maa (1988).

Katajisto kuoli Laakson sairaalassa Helsingissä pitkäaikaiseen sairauteen 73-vuotiaana. Hänet on haudattu Kansallisteatterin näyttelijöiden yhteishautaan Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.^[3]

• Kansallisen audiovisuaalisen arkiston artikkeli.
• Elonet
• Martti Katajiston muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 26. tammikuuta 2000 Artikkelin verkkoversio.
• Korsberg, Hanna: ”Katajisto, Martti (1926–2000)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.