Raimo O. Niemi

suomalainen elokuvaohjaaja

Raimo Olavi Niemi[1] (s. 20. joulukuuta 1948 Lahti)[2] on suomalainen elokuvaohjaaja. Useita koko perheen seikkailuelokuvia ohjanneen Niemen elokuvatuotanto käsittelee pääasiassa nuoria ja lapsia. Hän on ohjannut televisionäytelmiä, -elokuvia ja -sarjoja niin MTV:lle kuin Yleisradiollekin.

Raimo Olavi Niemi
Henkilötiedot
Syntynyt20. joulukuuta 1948 (ikä 75)
Lahti
AmmattiElokuvaohjaaja
Ohjaaja
Aktiivisena1973–
Palkinnot

Nordic Panorama, Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (2003)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ylioppilaaksi Niemi valmistui 1967 ja opiskeli 1971–1976 Moskovan elokuvakorkeakoulussa (VGIK).[2]

Niemen ohjaama Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (2002) palkittiin parhaana pohjoismaisena lyhytelokuvana. Kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla hän on saanut tunnustusta koko perheen elokuvastaan Poika ja ilves (1998), joka saavutti Suomessa myös laajan katsojakunnan. Toinen hänen koko perheelle suunnatuista luontoseikkailuelokuvistaan on Suden arvoitus (2006).

Niemi on käsikirjoittanut useita televisiosarjoja ja nuorten draaman nimeltä Kissan kuolema. Niemen elokuvia on esitetty Suomen lisäksi Saksassa, Norjassa, Sveitsissä ja Luxemburgissa. Niemelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke 2013.[3]

Niemen puolisoja ovat olleet Riitta Mettänen 1971–1973, Ljudmila Korableva 1975–1978, Tarja Tammelin 1978–2003 ja Anne Raappana 2008-.[2]

Filmografia

muokkaa

Ohjaukset

Kertomuksen loppu, 1973Niemi-Antošin, VGIK, lyhytelokuva, oppilastyö, 15 min

Paluu, 1976Tuglas-Antošin, Eesti Telefilm, tv-elokuva, diplomityö, 30 min

Arkkienkeli Oulussa, 1978Kaipainen-Anttonen, MTV teatteri, tv-näytelmä, 90 min

Herätkää ja riemuitkaa, 1979Odets-Asikainen, MTV teatteri, tv-näytelmä, 90 min

Iltamien jälkeen, 1979Kalervo-Häyrinen, MTV teatteri, tv-elokuva, 45 min

Ilja Repin, 1980Marschan, MTV, dokumenttielokuva, 45 min

Kaikki vorot eivät tule varkaisiin, 1980Fo, MTV teatteri, tv-näytelmä, 90 min

Soitannollinen ilta Viipurissa 1918, 1981Haavikko, MTV teatteri, tv-elokuva, 90 min

Sumua, 1982Mikkola-Anttonen, TV-1 teatteri, tv-elokuva, 60 min

Yksityisetsivä, 1982Bargum-Turunen, MTV teatteri, tv-elokuva, 90 min

Take it easy, Pekka 1–5, 1983Kyrönseppä, TV-1, opetusohjelmat, 5 x 23 min

Me, allekirjoittaneet, 1984Gelman, TV-1 teatteri, tv-näytelmä, 80 min

Susikoira Roi 1–4, 1987Kurvinen-Niemi, TV-1, lasten- ja nuortenohjelmat,tv-sarja, 4 x 30 min

Roi saaristossa 1–4, 1988Kurvinen-Niemi, TV-1, lasten- ja nuortenohjelmat,tv-sarja, 4 x 30 min

⋆ Telvis-kunniakirja, Vuoden 1987 paras lastenohjelma

Pirunnyrkki 1–5, 1990Asikainen-Vuento, TV-1, lasten- ja nuortenohjelmat,tv-sarja, 5 x 35 min

Sotakaverit, 1990Apajalahti, Fantasia-filmi Oy, tv-elokuva, 50 min

Häkkilinnut 1–3, 1991Haataja-Niemi, MTV-3 teatteri, tv-sarja, 3 x 47 min

Postia marsalkalle, 1991Vuento, TV-1, taideohjelmat, tv-elokuva, 87 min

⋆ Telvis-kunniakirja, Vuoden 1991 paras tv-elokuva

Love Story 1–4, 1992Asikainen-Vuento, TV-1 lasten- ja nuortenohjelmat,tv-sarja, 4 x 40 min

Kissan kuolema, 1994Väyrynen-Niemi, Kinotuotanto Oy, elokuva, 89 min

⋆ Paras naissivuosa Jussi-palkinto 1995 Helena Vierikko⋆ Honourable mention, Kinder- und Jugendfilmfestival 1995, Frankfurt am Main, Germany

Tomas, 1996Hyppönen, Filminor Oy, elokuva, 75 min

⋆ Kunniakirja ohjauksesta, Viitasaaren elokuvaviikko 1996⋆ Paras debytantti Jussi-palkinto 1997 Arttu Kapulainen⋆ Viewers’ Choise Award 1996, Vyborg Filmfestival, Russia⋆ Special Jury Prize 1997, Moscow International Children’s Film Festival, Russia⋆ Best Young Actor Arttu Kapulainen, 1997 Moscow Int. Children’s Film Festival, Russia

Miten enkelit lentää, 1996Vieno, HTVO, koulutusprojekti, lyhytelokuva, 18 min

Sydänten akatemia osat 1–3, 1998Manninen-Holmberg, Juniper Films Oy, tv-sarja, 3 x 45 min

Poika ja ilves / Tommy and the Wildcat, 1998Suhonen, Wildcat Production ltd, elokuva, 96 min

⋆ Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1999 (työryhmä)⋆ Paras kotimainen elokuva Katsojien suosikki Jussi-kunniakirja 1999⋆ Best Children’s Film, Wildlife Europe 1999, Sundsvall, Sverige⋆ Best Family Film, 4. Christmas Film Festival 1999, St. Petersburg, Russia⋆ The Green Screen Prize, Chicago International Children’s Film Festival 2000, USA⋆ Best Children’s Film, 6. Enviromental Film Festival 2001, St. Petersburg, Russia⋆ Special Jury Prize 2001, International Children’s Film Festival Sochi, Russia⋆ Best Young Actor 2001, Konsta Hietanen Int. Children’s Film Festival Sochi, Russia⋆ ECOmove Award 2001, ECOmove, Berlin, Germany

Mennyt heinäkuu, 1999Schroderus, TV-1 Draama, tv-elokuva, 73 min

Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, 2002Skiftesvik, Mandart Production Oy, lyhytelokuva, 30 min

⋆ Telvis-kunniakirja 2003, Vuoden 2002 paras draamaohjelma⋆ Kouran kunniamaininta vuoden 2002 fiktiosarjassa⋆ Best Nordic Short Film of the Year, Nordic Panorama 2003, Malmö, Sverige⋆ Best Young Actor Pekka Tirri, Avanca Film Festival, Portugal⋆ Special Mention of the Jury, Odense Film Festival, 2004, Danmark⋆ ”Elle Black” Best Film Fiction, Lucania Film Festival 2004, Italy

Suden arvoitus, 2006Vuento, Kinoproduction Oy, elokuva, 95 min

⋆ Prize of the Children’s Jury, 49. Nordic Film Days in Lubeck 2007, Germany⋆ First Light Young Jurors Award, Tiia Talvisara, London Children’s Film Festival 2007, England⋆ Special Prize, Moscow International Film Festival for Children and Young People 2007, Russia⋆ Promising Actress Tiia Talvisara, Moscow Int. Film Festival for Children 2007, Russia⋆ Golden Cairo for Best Film, 18th Cairo Internat Children Film Festival 2008, Egypt⋆ Audience Award, 7th Riga International Children’s Film Festival 2008, Latvia

'Roskisprinssi, 2011Lehtinen-J. Niemi, Periferia Productions Oy, elokuva, 100 min

⋆ Best Film, Premio Jurado Juvenil, FICI Festival Internacional 2011, Madrid, Spain⋆ Diploma, East and West International Festival 2012, Orenburg, Russia


Käsikirjoitukset

Kukkivat roudan maat 1–5, 1977R. O. Niemi, E. Säisä, K. Liila (E. Säisä)

Susikoira Roi 1–4, 1985R. O. Niemi (J. Kurvinen)

Roi saaristossa 1–4, 1987R. O. Niemi (J. Kurvinen)

Häkkilinnut 1–3, 1990R. O. Niemi (P. Haataja)

Kissan kuolema, 1993R. O. Niemi (T. Väyrynen)


Palkinnot

muokkaa

Kts. ed. sekä

  • Elokuvan laatutuki 1996, 1999, 2007


Lähteet

muokkaa
  1. imdb.com > Raimo O. Niemi imdb.com.
  2. a b c Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 311. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
  3. Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet 26.6.2013. Iltalehti. Arkistoitu 29.6.2013. Viitattu 26.6.2013.