Tankkerisota

Molemmat sodan osapuolet pyrkivät häiritsemään vastustajansa öljynvientiä ja asetuontia. Tankkerisota alkoi suppeahkona vuonna 1981^[1] ja saavutti huippunsa 1984, jolloin varsinkin Irak alkoi hyökätä öljyä kuljettavia tankkereita vastaan^[2]. Iran vastasi samana vuonna omilla iskuillaan muun muassa sotaa käymättömien Kuwaitin ja Saudi-Arabian tankkereita vastaan. Molemmat maat hyökkäsivät myös toistensa muita kauppalaivoja vastaan.

Tankkerisota kesti vuoteen 1987. Se aiheutti muun muassa öljyn valumista mereen ja muiden kansojen merimiesten kuolemia^[2], ja vakuutusyhtiöt epäsivät pitkään vakuutukset alueella liikkuvilta kauppalaivoilta. Eräässä vaiheessa merimiehille maksettiin korkeampaa palkkaa, jos nämä kulkivat Persianlahden vaarallisilla vesillä. Irak hyökkäsi Iranin satamiin tulevia tankkereita vastaan Exocet-ohjuksin, Iran taas miinoitti Persianlahtea ja teki hyökkäyksiä pikaveneillä tankkereita vastaan. Iran uhkasi moneen otteeseen sulkea Hormuzinsalmen ja varsinkin Kuwait tunsi öljynvientinsä olevan vaarassa Iranin takia.^[2]

Tankkerisodalle oli tyypillistä sen laajeneminen sodan loppua kohti ja länsimaiden, etenkin Yhdysvaltojen, sekaantuminen siihen Irania vastaan toimien. Yhdysvallat hyökkäsi sodan loppupuolella muutaman kerran Iranin öljyterminaaleihin ja muutenkin häiritsi Iranin toimia alueella.

Suurin osa Irakin kauppalaivastosta ja muusta öljynvientikapasiteetista tuhoutui sodassa. Sodan alussa Syyria sulki Välimerelle vievän Banias-öljyputken, joka veti 650 000^lähde? barrelia/päivä. Syyria nimittäin oli sodassa Iranin puolella. Irak pystyi viemään 700 000 barrelia/päivä eli alle 30 % öljyntuotannostaan.^lähde? Irak pommitti 9 000 kertaa Iranin omistamaa valtavaa Khargin öljyterminaalia pysäyttäen sen toiminnan lopulta käytännössä kokonaan.

Irak julisti jo 7. lokakuuta 1980 leveyspiirin 29.03 N pohjoispuolisen alueen kielletyksi sotavyöhykkeeksi.^[3] Toukokuussa 1981 Irak ilmoitti, että Iranin satamiin ja sieltä ulos purjehtivat kauppalaivat liikkuvat sotatoimialueella omalla vastuullaan.^[1] Vuodesta 1981 alkaen Irak hyökkäsi Iranin öljysatamia, öljynjalostamoja ja puolueettomia, Iranin alueelle saapuvia tai sieltä lähteviä tankkereita vastaan.

Iranin satamat Bandar-e Khomeini ja Bandar-e Mahshar olivat päähyökkäyskohteet. Irak hyökkäsi hyvin harvoihin laivoihin kaukana näistä satamista. Irakilaiset laukaisivat hävittäjälentokoneista tai helikoptereista ranskalaisvalmisteisia Exocet-ohjuksia, jotka tunnettiin tehokkaina aseina merimaaleja vastaan. Iran ja Irak olivat menettäneet lukuisia sotalaivojaan vuoteen 1981 mennessä, joten laivastosota hiljeni pian.

Tankkerisotaa käytiin sodan alussa rajoitetusti muun muassa sen takia, ettei Iran tosissaan innostunut siitä 1981–1983.^[3] Ensimmäinen tankkeri johon osui oli turkkilainen Atlas I 30. toukokuuta 1982.^[3] Alus ei uponnut. Kreikkalainen tankkeri Scapmount sai 18. joulukuuta 1982 niin pahan osumat, ettei sitä voitu enää korjata. Tämä oli ensimmäinen niin vakava vaurio tankkerisodassa.^[3]

Vuoden 1984 alkuun mennessä Irak oli hyökännyt vain 23 tankkerin ja Iran viiden tankkerin kimppuun.^[4]

Irak oli joutunut selvästi alakynteen vuoteen 1984 mennessä maasotarintamalla. Vuonna 1984 Iran ja Irak olivat sopineet siitä, etteivät pommita toistensa kaupunkeja. Tällöin Hussein päätti hyökätä Iranin öljyteollisuutta ja öljykuljetuksia vastaan.^[5] Saddam pyrki provoisoimaan Iranin mukaan tankkerisotaan niin, että Iran provosoisi siinä lännen rajuilla toimillaan mukaan sotaan^[6]. Vuoden 1984 alkupuolella Irakin ohjus muun muassa osui Saudi-Arabian tankkeriin, joka kuljetti öljyä Iranista Ranskaan. Irakilla ei ollut omia tankkereita, vaan muun muassa Kuwaitin ja Saudi-Arabian tankkerit kuljettivat irakilaista öljyä. Niinpä Iran pyrki laajentamaan sotaa Persianlahdella ja iski 13. maaliskuuta Kuwaitin lipun alla purjehtivaan tankkeriin Bahrainin lähellä, sitten Iran iski saudiarabialaisen tankkerin kimppuun Saudi-Arabian aluevesillä 18. maaliskuuta 1984.

Huhtikuussa 1984 Teheran hyökkäsi intialaisen fregatin suojaaman kauppalaivan kimppuun. Huhti-toukokuun tankkeri-iskuilla ei ollut vaikutusta öljyn hintoihin. Ilmaiskut laajenivat taas asutuskeskuksiin.^[7]

Iran lähetti F-4 Phantom-hävittäjiä hyökkäämään F-15-hävittäjiä avustavia Saudi-Arabian AWACS-tutkakoneita vastaan vuoden 1984 keskivaiheilla. Iran menetti tässä hyökkäyksessä yhden koneen. Kumpikin osapuoli väitti ilmataisteluin tapahtuneen omassa ilmatilassaan. Samantapainen välikohtaus toistui myöhemmin, jolloin Iran menetti myös yhden koneen. Saudi-Arabia ja Iran eivät halunneet tämän takia sotaa keskenään.^[5]

Iran uhkasi sulkea Hormuzinsalmen, vain jos sen omat öljykuljetukset estettäisiin.^[4] Niinpä Irak pyrki laajentamaan tankkerisotaa niin, että ulkovallat sekaantuisivat siihen Irania vastaan.^[4] Mutta Iran vastasi toisaalta, ettei aio sulkea Hormuzinsalmea, koska sillä olisi paha vaikutus maan omaan öljystä ja tankkeriviennistä riippuvaan talouteen.^[4]Iranin laivasto ja ilmavoimat olivat pienet eikä niillä kyetty iskemään suurella voimalla monia tankkereita vastaan.^[4]

Iranista öljyä vievät tankkerit kävivät Khargin saaren öljyterminaalissa, jonka kautta kulki 85% Iranin viemästä öljystä.^[8] Irak alkoi häiritä tätä liikennettä hyökkäämällä ilmasta laukaistavin ohjuksin tankkereita vastaan. Tähän oli syynä irakilaisia painostava sotatilanne maarintamalla. Maaliskuussa 1984 irakilainen Super Étendard -hävittäjäpommittajakone laukaisi Exocet-ohjuksen Khargin saaren eteläpuolella kreikkalaista tankkeria vastaan. Vuoden loppuun mennessä Irak oli hyökännyt 53 siviilialuksen kimppuun. Irak hyökkäsi vuonna 1984 jopa Kyyroksen öljykentille. Samana vuonna Iran hyökkäsi Irakin satamiin tulevia laivoja vastaan 18 kertaa. Irak pyrki laajentamaan tankkerisotaa Persianlahdella sillä näki sen hyödylliseksi toisin kuin Iran. Irakilaiset oppivat ilmatankkauksen ja pystyivät laajentamaan Mirage-hävittäjiensä toiminta-aluetta.

Tämän jälkeen Irak alkoi hyökätä Iranin satamiin saapuviin laivoihin. Irak hyökkäsi vuonna 1984 kaikkiaan 71 laivaa vastaan, kun sitä edeltäneinä kolmena vuotena oli hyökätty vain 48 laivaa vastaan. Iran vastasi tähän samalla mitalla. Tankkerit kestivät melko hyvin hyökkäyksiä, ja osuman saaneista 239 tankkerista vain 55 eli noin neljäsoasa upposi.^[3] Iran hyökkäsi monesti tankkerien kimppuun ohjuksilla. Koska Iranilla oli vähän merimaaliohjuksia, se käytti 1984–1986 muun muassa lentokoneisiin yleensä asennettavia panssarivaunuja vastaan suunniteltuja Maverick- ja AS12-ohjuksia, jotka saattoivat joskus vammauttaa tai tappaa tankkereiden miehistöä.^[3]

Irakin lentokoneilla käymän merisodan aktiivisuustaso vaihteli, mikä johtui voimavarojen puutteesta. Irakilaisten pitkät pommitustauot aiheuttivat sen, että iranilaiset ehtivät korjata edellisten pommitusten aiheuttamat vauriot. Tämän takia Irak menetti hyökkäysvoimansa erityisesti Khargin öljyterminaalin suhteen. Vuoden 1985 puolivälistä saman vuoden loppuun mennessä Irak hyökkäsi Khargin öljyterminaalia vastaan 60 kertaa tavoitteenaan tuhota se. Hyökkäykset pysäyttivät terminaalin toiminnan joksikin aikaa syyskuussa 1985. Irakin oma öljy pääsi hyvin ulkomaille koska se, kulki Jordanian ja Kuwaitin kautta.

Irak hyökkäsi kolme kertaa useammin tankkerien kimppuun kuin Iran. Silti lännessä Iranin hyökkäyksiä pidettiin uhkaavampina, koska länsi tuki Irakia. Iran teki selväksi, ettei mikään Persianlahden valtio ole turvallinen satama tankkerille. Iranin kostohyökkäykset olivat heikkoja, sillä Iranilla ei ollut hyvää laivoja vastaan soveltuvaa ohjusaseistusta. Tankkerisodan hyökkäykset kutistivat Iranin öljynviennin puoleen, vähensivät Persianlahden laivaliikennettä 25 prosenttia ja hidastivat Persianlahden öljyn viemistä muualle maailmaan. Se myös pakotti Lloyd’sin korottamaan Persianlahdella liikkuvien laivojen vakuutusmaksuja.

Irakin ampuma Exocet osui 14. helmikuuta 1985 Liberian lipun alla purjehtineeseen tankkeriin Neptunia, joka upposi kolmen päivän päästä. Neptuniasta tuli ensimmäinen tankkerisodassa uponnut tankkeri.^[3] Saudi-arabialaisten ampuessa alas Iranin Phantomin ilmatilassaan, molemmat osapuolet hillitsivät tankkerisodan kansainvälistymistä. Vaikka Yhdistyneet Kansakunnat sai aikaan kiellon (moratorion) tankkerisodalle, tätä ei noudatettu kuin hetken. Irak hyökkäsi 1986 ja 1987 jopa konservatiivisten arabimaiden aluksia vastaan. Tähän Iran vastasi laajentamalla hyökkäyksiään Persianlahdella varsinkin Kuwaitin tankkereita vastaan.

Yhdysvallat sijoitti kolme sotalaivaa jo 13. lokakuuta 1983 aikeinaan suojata öljykuljetuksia.^[4] Tällöin tankkererisota ei ollut vielä toden teolla alkanut.

Irakilainen Mirage-hävittäjän lentäjä ampui 17. maaliskuuta 1987 vahingossa Exocet-ohjuksen Yhdysvaltain laivaston fregatti USS Starkia surmaten 37 miehistön jäsentä. Bagdadin hallitus pyysi anteeksi vahinkoa, jonka aiheutti irakilainen lentäjä ilmeisesti tyhmyyksissään. Yhdysvallat syytti Irania tankkerisodan laajentamisesta, vaikka Starkia oli ampunut Iranin vihollinen Irak. Yhdysvallat syytti Irania tästä, koska se oli Yhdysvalloille pahempi vihollinen. Tapaus ”Stark” johti Yhdysvaltain puuttumiseen sotaan, ja Länsi-Eurooppakin tuli mukaan. Lisää Yhdysvaltain sotalaivoja lähetettiin Persianlahdelle.

Neuvostoliiton laivaston Marsalkka Tsuikov ajoi miinaan ja fregatti Ivan Karotjev joutui iranilaisten tulen kohteeksi. Kuwaitissa oli shiialaisten tekemiä sabotaaseja ja mielenosoituksia.^[9] Kuwait pyysi Moskovalta apua Iranin puolueettomiin laivoihin kohdistuvaa kampanjaa vastaan. Kuwaitin pyytäessä 13. tammikuuta 1987^[9] tankkereilleen siirtoa Yhdysvaltain lipun alle. Yhdysvallat suostui siihen. Yhdysvallat järjesti myös näille tankkereille puolustuksen. Iran vastasi luomalla oman sotilaallisen kampanjansa Persianlahdella. Kampanjan nimi oli ”Marttyyriuden etsijät Persianlahdella”. Kampanjassa Iran aikoi hyökätä Yhdysvaltoja ja sen tukijoita vastaan Silkworm-ohjuksin, ilmavoimilla, miinoilla ja räjähteillä varustetuilla pikaveneillä, joita ohjasivat fanaatikot.

Yhdysvalloille liputettu ja raskaasti suojattu tankkeri Bridgeton ajoi miinaan 24. heinäkuuta 1987. Iranilaiset eivät myöntäneet miinan olleen iranilainen, mutta olivat kuitenkin tyytyväisiä sen aiheuttamaan tuhoon. Tämä kiristi lännen ja Iranin välejä entisestään ja Persianlahdella partioi 70 läntistä sotalaivaa syyskuussa 1987. Vaikka laivasto suojasi periaatteessa myös Irakin hyökkäysiä vastaan, käytännössä se oli paikalla iranilaisten takia.

Sillä välin, kun Iran pyrki ajamaan länsimaat Persianlahdelta uhkaavilla puheilla ja miinoilla, Irak pyrki välttämään hyökkäämistä Iranin satamissa käyvien laivojen kimppuun. Kuuden viikon tauon jälkeen Irak hyökkäsi taas tankkerin kimppuun 29. elokuuta 1987. Samoihin aikoihin Irak alkoi iskeä voimakkasti Iranin öljyteollisuutta vastaan. Molemmat osapuolet kiihdyttivät iskuja laivoja vastaan 1. syyskuuta 1987, jolloin taistelut olivat tankkerisodan siihen saakka kiivaimmat^[10]. Khargin saarelle tehtiin voimakkaita iskuja. Irak ulotti hyökkäyksensä myös Larakin saarelle eteläiselle Persianlahdele iskien laiturissa olevien laivojen kimppuun 5. lokakuuta 1987.

Heinäkuussa 1987 Saudi-Arabiassa oli teloitettu iranilaisia ”pyhiinvaeltajia”, jotka olivat yrittäneet nostattaa Irania puoltavaa mielenosoitusta. Iran aikoi kostaa tämän asettamalla valmiuteen 30–50 pikavenettä, joiden tarkoituksena oli hyökätä Khafjin öljyterminaaliin. Tästä terminaalista saudit ja Kuwait myivät öljyä Irakin nimiin. Saudit vastasivat sijoittamalla alueelle sotalaivoja ja hävittäjälentokoneita. Iran vetäytyi, mutta kolme päivää myöhemmin saudit upottivat kolme Iranin pikavenettä.

Yhdysvaltain armeija löysi Iran Ajr -nimisen aluksen sen ollessa laskemassa miinoja Persianlahteen 128 kilometriä Bahrainista koilliseen 21. syyskuuta 1987. Helikopteri-isku lamautti laivan ja amerikkalaiset sotilaat laskeutuivat aluksen kannelle. Vaikka iranilaiset väittivät laivan kuljettaneen vain ruokaa eikä miinoja, yhdysvaltalaiset upottivat sen.

Iran jopa iski Kuwaitin vesillä Yhdysvaltain lipun alla purjehtivaan Sea Isle City -tankkeriin Silkworm-ohjuksella. Yhdysvallat vastasi operaatio Nimblellä hyökäten kolmeen öljynjalostamoon. Monet iranilaiset tiesivät, että iskut Yhdysvaltoja vastaan olivat järjettömiä, mutta niistä saatava lyhytaikainen voimantunne voitti järjen.

Irakin lentokoneet iskivät kolmeen Iranin öljyä kuljettavaan tankkeriin 15. tammikuuta 1988, aikana jolloin Irakin öljyä kuljettavat tankkerit olivat Yhdysvaltain laivaston suojissa.

Pääartikkeli: Operaatio Earnest Will

Yhdysvallat lähetti omia sotalaivojaan suojaksi Kuwaitin tankkereille, jotka oli siirretty Yhdysvaltain lipun alle. Tämä johti lopulta suoriin selkkauksiin Yhdysvaltain ja Iranin välillä. Iran vastasi miinoittamalla Persianlahtea ja hyökkäämällä pikaveneillä tankkereita vastaan. Muutaman kerran Iran laukaisi kiinalaisvalmisteisia meritaisteluun tarkoitettuja Silkworm-ohjuksia tankkereita vastaan Faon niemimaalta. Kun Iran hyökkäsi Yhdysvaltain lipun alla purjehtivaa tankkeria vastaan, amerikkalaiset kostivat hyökkäämällä Iranin öljysatamia vastaan muun muassa Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukoin.

Kun Yhdysvaltain laivaston fregatti USS Samuel B. Roberts ajoi iranilaiseen miinaan 14. huhtikuuta 1988. Yhdysvallat kosti tämän aloittamalla operaatio Praying Mantisin, jossa hyökättiin kahteen Iranin öljynjalostamoon Sassaniin ja Sirriin. Sassaniin hyökkäsivät Yhdysvaltain merijalkaväki ja Sirri tuhottiin tykkitulella. Iranin partiovene upotettiin ja Yhdysvallat ajoi Iranin F-4 Phantom-hävittäjäpommittajat alustensa kimpusta ilmatorjuntaohjuksin. Tästä seurasi se, että ehkä kolme Iranin tykkivenettä ja kaksi fregattia tuhottiin. Yhdysvaltain laivaston USS Jack Williams torjui viisi Iranin Silkworm-ohjusta.

Yhdysvallat menetti näissä taisteluissa onnettomuuden takia vain yhden Sea Cobra -helikopterin. Irakin asema merellä vahvistui sitä tukevan Yhdysvaltain laivaston ansiosta ja Irakin ilmavoimien toiminta-alue laajeni Larakin saarille asti 14. maaliskuuta 1988. Iran hyökkäsi 3. heinäkuuta merellä veneillä risteilijään USS Vincennesiin, samaan aikaan risteilijää lähestyi Iranilainen matkustajalentokone mikä sai risteilijän luulemaan lentokonetta hyökkäykseen osallistuvaksi F-4 hävittäjäksi. Risteilijä ampui matkustajalentokoneen tappaen kaikki koneessa olleet 290 ihmistä. Tämän jälkeen Yhdistyneet kansakunnat kirjoitti päätöslauselman tankkerisotaa vastaan.

Tankkerit kestivät iskuja melko hyvin, vain noin neljäsosa osuman saaneista upposi tai meni korjauskelvottomiksi.^[3] Tankkerisota pienensi öljykuljetukset 75 prosenttiin entisestä ja nosti öljyn hintoja nopeasti. Loppujen lopuksi öljyn hinta laski kuitenkin tasaisesti 1980-luvulla ja Persianlahdella liikkuneista tankkereista vaurioitui vain alle kaksi prosenttia.^[3] Iran ei myöskään sulkenut Hormuzinsalmea, koska se oli itse riippuvainen öljykuljetuksista salmen kautta.^[3] Irak pystyi pommituksillaan vaurioittamaan pahoin Iranin öljynjalostusteollisuutta ja öljynvientiä, muun muassa hyökkäämällä Khargin ja Sirrin öljysatamia sekä sisämaan öljynjalostamoita vastaan.^[11]

• Vihervuori, Marita & Schreiberhuber, Hermine: Iran, maa mullahin varjossa Allahin nimeen. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10387-3.
• Bob Johnson: The Iran-Iraq war. palgrave Macmillan, 2011. ISBN 978-0-230-57774-9 (nid). (englanniksi)
• Silverstone, Paul H.: Naval Intelligence. Warship International, 1984, XXI. vsk, nro 2, s. 202. Toledo, Ohio, Yhdysvallat: International Naval Research Organization. ISSN 0043-0374. (englanniksi)
• Silverstone, Paul H.: Naval Intelligence. Warship International, 1984, XXI. vsk, nro 3, s. 308. Toledo, Ohio, Yhdysvallat: International Naval Research Organization. ISSN 0043-0374. (englanniksi)
• Silverstone, Paul H.: Naval Intelligence. Warship International, 1984, XXI. vsk, nro 4, s. 396. Toledo, Ohio, Yhdysvallat: International Naval Research Organization. ISSN 0043-0374. (englanniksi)
• Johnson, Robert: The Iran-Iraq War: Twentieth-century wars. Palgrave Macmillan, 2010. ISBN 9780230577749.