Tyypin 1934 hävittäjä

Tyypin 1934 alukset olivat ensimmäisiä Saksan laivastolle ensimmäisen maailmansodan jälkeen valmistettuja hävittäjiä. Niiden suunnittelu lähtökohtana oli uusien korkeapaineturbiinien käyttöönottaminen, mikä mahdollisti suuremman huippunopeuden ja samalla säästi tilaa ja pienensi miehistötarvetta. Moottori oli kuitenkin monimutkainen mekaanisesti ja siten vaurioaltis, mikä edellytti konemiehistön suuremman koulutustarpeen.

Alusten epävakaus aiheutti erityismääräyksiä, jotka rajoittivat niiden käyttöä. Näistä merkittävin oli käytettävän polttoainemäärän rajoittaminen puoleen, mikä supisti toimintasädettä. Tankeissa olevaa polttoainetta käytettiin painolastina vakauttamaan alusta. Alusten keularakenne osoittautui epäonnistuneeksi aiheuttaen aaltojenmurtumisen alusten etukansille. Tämä korjattiin myöhemmin muotoilemalla alusten keulat uudelleen vuoteen 1939 mennessä.

Alusten pääaseina oli viisi Rheinmetallin valmistamaa 12,7 cm SK L/45 C/34 -tykkiä C/34-asennettuina yksittäin torneihin. Asennus mahdollisti 30 asteen korotuskulman ja -10 asteen alakulman. Torneista kaksi oli etukannella ja kolme takakannella. Niiden etuseinän, sivujen ja katon panssarointi oli 8 millimetriä.^[1]

Ilmatorjunta-aseina oli neljä 3,7 cm SK C30 kaksiputkisina C/30-asennuksina. Tykkien tulinopeus oli käytännössä noin 80 laukausta minuutissa per putki. Lisäksi aluksilla oli kuusi 2 cm tykkiä, joista kaksi oli yksiputkisina Rheinmetallin 2cm C30 -tykkeinä ja C/30 asennuksina kahta puolen etukantta sillan vieressä ja Mauser/Rheinmetallin 2cm Flak 35:nä, jossa oli neljä 2cm C38 -tykkiä neliputkisena C/38-asennuksena, kansirakenteiden päällä aluksen perässä.^[1]

Tulenjohtamiseen oli käytössä pääaseille kaksi 4 metrin kannalla olevaa optista etäisyysmittaria, joista toine oli sijoitettu sillalle ja toinen takaosan rakenteiden päälle. Raskaalla ilmatorjunnalla oli käytössä 1,25 metrin optinen etäisyysmittari ja keveille siirrettävä 70 cm optinen etäisyysmittari. Aluksilla oli äänimittausjärjestelmä, jossa oli 36 vastaanottavaa mikrofonia sijoitettuna riviin keulan kummallekin puolelle vesirajan alapuolelle.^[2]

Lisäksi aluksella oli kahdeksan 53,3 cm:n torpedoputkea, jotka oli asennettu kahtena neljän putken sarjana taaemman savuhormin oikealle ja vasemmalle puolelle. Vakiotorpedoina oli malli G7a, joka mahdollisti jopa 15 kilometrin kantaman 30 solmun nopeudella. Aluksilla oli mahdollisuus kuljettaa myös jopa 60 miinaa, joina tavallisimmin oli EMC-kosketusmiinat tai EMF-magneettimiinat. Alusten omasuojana oli paravaanin kaltainen raivain. Kaikilla aluksilla oli vielä syvyyspommeja, joita oli kahta tyyppiä (kevyt WBF ja raskas WBG), ja niiden laukaisuun tarvittavat heittimet.^[3]

• Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter: German Destroyers of World War II. Annapolis, Marylanad, USA: Naval Institute Press, 2003. ISBN 1-85367-540-7. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)